Tiibetinspanieli Nella täytti toissapäivänä kaksi vuotta! Nella on semmonen ones in a lifetime koira. Todellinen persoona isolla Peellä. Perusolemus on rauhallinen. Nella tuumailee ja kattelee. Kuuntelee meidän juttuja pää keikkuen ja seuraa kunnioittavan välimatkan päästä meidän tekemisiä. Enimmäkseen viettää aikaansa makoillen milloin missäkin. 
Jos minä menen sohvalle, tai sängylle pötköttelemään Nella kipittää kaveriksi kainaloon tai laseeraa ittensä viereiselle tyynylle. Nellan harkitsevaisuus näkyy erityisesti siinä, kun häntä kutsutaan. Ihan selkeesti muutama herne poukkoilee aivoissa eestakas, kun hän miettii… ”Ai minuako kutsutaan? Ai nyt vai? Menisköhän sitä?” Yksi juttu on varma: välittömästi ei voi toimia! Paitsi tietty on olemassa poikkeus, joka vahvistaa säännön. Aamu- ja iltapalan aika on semmoinen, että Nella singahtaa valon nopeudella pöydän alle odottamaan herkkuja. Meillähän karvalapset saavat luonnollisesti aamiaiseksi ja iltapalaksi juustoa ja kinkkua! Nellalla on muuan tapa, jota emme kertakaikkiaan ymmärrä. Varmaan sillä joku tarkoitus on, mutta meille se ei ole vielä valjennut…Neppu ottaa suuhunsa nukkavierun pehmokoiran, painaa päänsä koirineen lattiaan ja alkaa etutassuillaan tamppaamaan pehmokoiran mahaa…. Toimitus kestää helposti viidestä kymmeneen minuuttia ja loppuu useimmiten siihen, että Nella alkaa nukkumaan pehmon kanssa. On myös ns. ”nurkkahetkiä”. Nella seisoo tai makaa pää nurkassa minuuttitolkulla. Siinä on jotain suorastaan meditatiivista…. On se suloinen otus 🙂