Tassutellen

Niin siinä sitten taas kävi! Joka kerta kun olen valvonut öitä pentulaatikon vierellä muistan vannottaneeni muuta perhettä toimittamaan minut pikaisesti hoitoon, jos rupean hourailemaan jotain pentujen teettämisestä. No, eivät sitten toimittaneet. Ja taas olen kävellyt kuin zombie ympäriinsä tuhannen väsyneenä. Aivot ei sano oikein muuta kun tiutiu ja väsymys on valtaisa… Tiedoksi teille, jotka ette ole koskaan hoitaneet koiran penturumbaa; homma on samanlainen kun jos olisit itse juuri saanut vauvan. Synnytys kesti kaikkineen 21 tuntia ja alkoi tietenkin keskiyöllä! Ensimmäiset kolme vrk nukuin vaan tunnin – parin pätkiä. Vauvat vinkuu pentulootassa sängyn vieressä ja äitikoira on ensimmäisen pentueensa kanssa ihan pihalla. Jännittää, tutisee ja läähättää, ei tiedä pitäskö maata vai istua. Maitoakaan ei tule vielä kunnolla ja vauvojen jatkuva lussutus sattuu tisseihin. Aika menee rauhotellessa emoa ja passatessa sille eväät pentulootaan. Nostellessa vauvoja tissille, ettei ne herättäisi koko perhettä… Onneksi Nella tajusi jutun juonen nopeasti! Pennut on tänään neljän päivän ikäisiä ja Nella hoitaa niitä jo melko itsenäisesti. Viime yönä heräsin vaan neljästi 🙂 Tietty koiravauvat on sikäli paljon helpompia kun ihmisvauvelit, että näiden paapominen kestää vaan pari kuukautta. Ihmislasten kanssa menee hiukka pitempään… Se oli se karumpi puoli asiasta… Toinen puoli on sitten se, miten supersuloisia ja ihania ja söpöjä pikkunassukoita ne on!  Miten ihana on kattoa, kun ne kasvaa ja vahvistuu joka päivä! Kyllä kaikki vauvat on vaan niin ihania:)